Katseet suuhun ja tassuihin!

Kissojen ja koirien ruokailutavat ja – tottumukset ovat paremmat kuin meillä ihmisillä. Ne eivät napostele välipaloja pitkin päivää, eivätkä makeat tai hapokkaat ruoat kuulu niiden ruokavalioon. Silti lemmikkien hampaat kaipaavat hoitoa.
Varsinkin talvella kissojen ja koirien kynnet kasvavat helposti turhan pitkiksi. Manikyyri silloin tällöin tekee niillekin hyvää.

PLAKKI JA HAMMASKIVI
Suussa on aina bakteereita. Vaikka sylki huuhtelee niitä pois, jonkin verran niitä tarttuu hampaan pintaan ja alkaa muodostua plakkia. Kun plakki lisääntyy ja kovettuu, siitä alkaa muodostua hammaskiveä. Se on ylivoimaisesti yleisin syy koiran tai kissan pahanhajuiseen hengitykseen. Lisäksi ienrajaan kerääntyvä plakki ja hammaskivi edesauttavat myös ientulehduksen syntyä. Tulehtunut ien punoittaa, turvottaa, saattaa jopa vuotaa verta.

Taipumus plakin ja hammaskiven syntymiseen vaihtelee eri yksilöillä paljonkin. Se riippuu syljen mineraalikoostumuksesta, joka on kaikilla hieman erilainen.
Hampaiden reikiintyminen, eli karies, ei ole eläimillä yhtä yleistä kuin ihmisellä.

HAMPAIDEN HARJAUS
Paras tapa hoitaa lemmikin hampaita olisi hampaiden päivittäinen harjaus. Harjaukseen voi käyttää erityisesti lemmikeille tarkoitettuja hammasharjoja, mutta tavallinen pehmeä lastenharjakin sopii tarkoitukseen.
Harjaukseen totuttelu kannattaa aloittaa pikkuhiljaa, mielellään jo pentuna. Totuttelun voi aloitta koskettelemalla koiran hampaita aluksi sormella ja pikkuhiljaa siirtyä oikeaan harjaamiseen.

PURULUUT
Erilaiset puruluut edesauttavat hampaiden terveyttä. Koska kissoilla pureskeluvietti ei ole yhtä vahva kuin koirilla, kissat eivät niistä hyödy koirien tavoin. Kissoille kannattaa tarjota välillä kuivamuonaa, joka auttaa osaltaan hampaiden hoidossa.

HAMMASKIVEN POISTO
Jos lemmikkisi hengitys on pahan hajuinen ja epäilet sillä olevan hammaskiveä, vie se eläinlääkärille. Eläin rauhoitetaan ja hammaskiveä voidaan poistaa käsi-instrumentein ja ultraäänellä. Ultraäänellä saadaan puhdistettua ientaskut, joihin hammaskiveä myös muodostuu.
Usein hampaat vielä kiillotetaan ja ikenet huuhdellaan desinfioivalla huuhteella.

Jotta hammaskiven poistosta saatu hyöty ei jää lyhyeksi, kannattaa kotihoitoon kiinnittää erityistä huomiota toimenpiteen jälkeen.


Kynsien leikkaaminen voi olla joittenkin koirien ja kissojen kanssa aikamoinen koettelemus. Hyvät, sopivan kokoiset välineet helpottavat hommaa ja totuttelu ja harjoittelu kannattaa aloittaa jo ihan pentuna.

Koskettele pennun tassuja, jotta se tottuu niiden käsittelyyn. Palkitse sitä myös, kun se suhtautuu rauhallisesti ja myönteisesti kosketteluun ja varsinaiseen leikkaamiseen. Kissat pitävät melko hyvin huolta omista kynsistään. Jos raapimapuuta ei ole, kynsille annetaan kyytiä sohvaan, tapettiin; ihan mihin vain. Raapimalla kissa poistaa vanhaa kyntää uuden kasvaessa tilalle. Kerran viikossa kynnet leikkaamalla voi säästää huonekaluja.

KUINKA USEIN?
Kynnet kannattaisi leikata säännöllisesti. Eri yksilöillä kynnen kasvuvauhti on erilainen ja leikkaustarve riippuu myös siitä, kuinka paljon kynnet kuluvat esim. ulkoillessa. Kynsien ei pitäisi pitää ääntä, kun koira kävelee lattialla. Liian pitkät kynnet voivat kiertyä kiinni ihoon, vaikeuttaa eläimen liikkumista ja jopa vääntää tassun vääristyneeseen asentoon. 

KUINKA PALJON?
Kynttä kannattaa leikata mieluummin useammin ja vähemmän, kuin kerralla paljon. Kynnen sisällä on hermoja ja verisuonia ja jos leikkaaminen ylettyy niihin asti, se on koiralle erittäin kivuliasta. Jos vahinko kuitenkin sattuu ja kynnestä alkaa vuotaa verta, tyrehdytä verenvuoto ja puhdista kynsi.

Mitä pidempi lemmikin kynsi on, sitä pidemmälle ylettyvät myös hermot ja verisuonet. Jos kynnet ovat päässeet venähtämään, leikkaa varovasti vähän kerrallaan. Verisuonet ja hermot vetäytyvät takaisin n. 1mm viikossa, eli vahinko ei ole peruuttamaton.

Takatassujen kynnet kuluvat enemmän kuin etutassujen kynnet. Etutassujen kynsiä voi joutua lyhentämään useammin.

Todella pitkiksi päässeet kynnet, jotka jo aiheuttavat esim. tassun vääristyneen asennon, kannattaisi leikkauttaa eläinlääkärillä.

MILLÄ?
Kynsien leikkuu on helpointa erityisesti eläimille tarkoitetuilla kynsileikkureilla. Isommalle koiralle isompi leikkuri, pienemmälle ja kissalle pienempi leikkuri. Giljotiini-mallissa on suoja, joka estää leikkaamasta liian isoa palaa kynnestä.

Jotkut koirat antavat leikata kyntensä rauhallisesti seisaaltaan, toisien kanssa tarvitaan kaveria pitelemään ”potilasta” ja joidenkin kanssa onnistuu jokin tältä väliltä. Tärkeintä olisi, että leikkaaja pysyy rauhallisena ja että otteet ovat napakat, jotta koira ei voi riuhtaista tassuaan irti ja näin vahingossa satuttaa itseään. Ei pidä myöskään antaa periksi edes hampailla uhkailun edessä, vaan suorittaa operaatio loppuun ja palkita koira!