Kotikissa on yksi vanhimmista, suosituimmista ja rakkaimmista lemmikkieläimistä. Se on itsenäinen ja ylväs, eikä kaipaa samalla tavalla huomiota, koulutusta ja läsnäoloa kuin koira. Siitä on iloa ja hyötyä; pehmeä, lämmin kerä sylissä muuttuu alle aikayksikön saalistavaksi pedoksi, kun nurkassa vilahtaa hiiri.
Seuraavista mietelmistä ilmenee, miksi emme tarjoa esim. kissan vetovaljaita tai kissanfresbeetä:
”Kissat ovat fiksumpia kuin koirat; et millään saa kahdeksaa kissaa vetämään rekeä lumessa. ” -Jeff Valdez-
”Ei mennyt aikaakaan huomata, että aina kun oli työtä tarjolla, kissoja ei näkynyt missään.” -George Orwell –
Kissa on aktiivinen liikkuja. Se kaipaa virikkeitä, kiipeilemistä ja tilaa temmeltää, mutta omin ehdoin! Muinaisskandinaavisessa tarustossa hedelmällisyyden jumalattaren, Freijan, on kyllä kerrottu matkustaneen kissojen vetämillä vankkureilla.
”Kissat ovat äärimmäisiä narsisteja. Sen voi jo päätellä siitä ajasta, minkä ne käyttävät itsensä puunaamiseen. Koirat ovat toisenlaisia. Ne hoitavat itsensä puunaamisen kieriskelemällä kalanraatojen päällä.”-James Gorman –
Kissojen ”kauneudenhoitotuotteita” on myös kovin vähän tarjolla verrattuna koirille tarkoitettujen tuotteiden lukumäärään nähden. Toisaalta kissankin turkkia on hyvä silloin tällöin kammata tai harjata. Irtokarvat lähtevät pois, eivätkä leviä ympäri huushollia tai joudu lemmikin suolistoon muodostamaan tukoksia. Kissoille tarkoitetulla
Furminatorilla ne lähtevät tehokkaimmin.
Näyttelykissoja ja pitkäkarvaisia kissoja pestään ja harjataan useammin kuin lyhytkarvaisia lajitovereita. Joskus tavallisen kotikissankin turkissa oleva lika on kovin pinttynyttä, rasvaista tai suorastaan epäterveellistä nuoltavaksi; silloin kannattaa turvautua vesipesuun ja erityisesti kissoille tarkoitettuihin
shampoisiin.
”Koirat tulevat kutsuttaessa, kissat kuuntelevat viestin ja palaavat asiaan.”
”Kissat pitävät siitä, kun kutsut niitä. Ne istuvat piilossa läheisessä pensaikossa ja kuuntelevat.” -Pam Brown –
Kissat oppivat kyllä temppuja ja suostuvat niitä tekemäänkin, mutta kouluttajalta vaaditaan huomattavasti enemmän kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä kuin koiran kanssa touhutessa. Kissaa ei voi opettaa niin kuin koiraa. Koiralla on miellyttämisen halu, kissa on itsepäinen ja itsenäinen ja se tekee useimmiten niin kuin sitä itseään huvittaa. Houkuttelemalla, herkuilla palkitsemalla, kehumalla ja sitkeällä toistamisella kissankin voi saada oppimaan.
Jos kissa tekee ei-toivottuja asioita, paras on olla reagoimatta mitenkään: jos kissa ei saa tempuillaan huomiota, se kokeilee jotain muuta. Jos käyttäytymistä on pakko rajoittaa, voi kokeilla tiukkaa ”ei”:tä tai ruiskausta suihkupullosta. Virikkeellinen ympäristö, leikittäminen ja raapimapuu vähentävät kissan häiriköintiä.
”Koirat luulevat olevansa ihmisiä, kissat jumalia.”
Näin muinaisessa Egyptissä ajattelivat ihmisetkin. Kissaa pidettiin kotieläimenä ja niin suuressa arvossa, että kissan tappamisesta seurasi kuolemantuomio.
”Koirilla on omistaja, kissoilla henkilökuntaa.”
Henkilökunnalla on monta tehtävää. Yksi tärkeimmistä on hiekkalaatikon puhtaana pito. Jos taloudessa on useampia kissoja, hiekkalaatikoita pitäisi olla yhtä monta. Yleinen luulo on, että
kissanhiekkalaatikot haisevat pahalle, mutta säännöllinen puhdistaminen ja nykyaikaiset
kuivikkeet tekevät niistä käytännöllisesti katsoen hajuttomia. Hiekkaan voi lisätä myös
antibakteerista
jauhetta, joka sekä puhdistaa, että raikastaa.
Henkilökunnan tulee myös huolehtia ruokakupin täyttämisestä ja siitä, että kissalle on aina raikasta vettä tarjolla. Kissa on lihansyöjä ja tarvitsee monipuolista ravintoa. Lehmänmaito ei sellaisenaan sovi kissalle, hapanmaitotuotteet kylläkin. Aikuinen kissa syö kaksi, kolme kertaa päivässä ja kuivamuonaa voi pitää esillä välipalaksi. Päinvastoin kuin useimmat koirat, kissa syö yleensä vain sen verran, kuin se oikeasti tarvitsee. Kissojen lihavuus johtuu useimmiten vääränlaisesta ravinnosta tai liian vähästä liikunnasta.
Silittely kuuluu luonnollisesti henkilökunnan tehtäviin. Silittelystä hyötyy tosin ihminenkin; on todettu että lemmikin hyväileminen alentaa verenpainetta ja vähentää stressiä.
Ihmisellä voisi olla opittavaa kissoilta ja suhtautumisemme niihin voi paljastaa meistä itsestämmekin aika paljon.
”Kaikista elävistä olennoista juuri kissat ovat oivaltaneet parhaiten sen, että tärkein päämäärä elämässä on nauttia siitä.” - Samuel Butler –
”Kissat noudattavat periaatetta, jonka mukaan ei ole koskaan haitaksi pyytää sitä mitä haluaa.” - Joseph Wood Krutch –
”Kissat eivät lähde kävelylle päästäkseen jonnekin vaan tutkiakseen
tuntematonta.” -Sidney Denham-
Suomessa on tutkittu radiopantalähettimien avulla kissan elinalueen kokoa. Vapaan kotikissan reviirin koko on keskimäärin noin 110 hehtaaria.
”Jotta ihminen säilyttäisi suhteellisuudentajunsa, hänellä pitäisi olla koira joka palvoo häntä ja kissa joka ei ole häntä huomaavinaankaan.” - Dereke Bruce –
Vaikka kissa saattaa vaikuttaa melko välinpitämättömältä seuranpidon suhteen, se kaipaa sosiaalistakin kanssakäymistä. Ihminen riittää, mutta lajitoveri on luonnollisesti parasta seuraa.
”Kissat ovat mukavuudenhalun asiantuntijoita.” - James Herriot –
"Et voi katsella nukkuvaa kissaa ja olla kireä."- Jane Pauley
Kissat viettävät paljon aikaa nukkumiseen; kissan luonteesta ja iästä riippuen 13-18 tuntia vuorokaudessa. Yksin päivän kotona oleva lemmikki voi viettää sen pelkästään nukkuen.
Kissanpennuilla nukkuminen on myös tapa suojella niitä muilta pedoilta ja osittain itseltäänkin: ne eivät lähde pesästä, eivätkä pidä meteliä, joka paljastaisi saalistajalle niiden olinpaikan äitikissan ollessa poissa.
Kissa on yösaalistaja, joka mieluiten nukkuu päivät ja aktivoituu iltasella. Käytännössä kotikissat mukautuvat perheen unirytmiin varsinkin, jos niille tarjoaa päivisin virikkeellistä toimintaa. Jokainen kissanomistaja on kuitenkin varmasti joskus herännyt kissojen öiseen mellastukseen, varsinkin jos niitä on useampia tai kissa on vielä kovin nuori.
Kissan uni on suurimmaksi osaksi melko kevyttä. Se on täysin hereillä silmänräpäyksessä.
”Tyyneyden ihanne ilmenee täydellisimmillään istuvassa kissassa.”
Vaikka kissan silmät olisivat osittain aukikin, saattaa olla kyse torkkuja ottavasta lemmikistä!
Kissa etsii itselleen sopivimman paikan nukkumiseen. Paikan tulee olla sen mielestä turvallinen.
Kori tai peti, jossa toivot kissasi nukkuvan, kannattaa sijoitta melko korkealle. Näin kissa pystyy tarkkailemaan ympäristöään ja tuntee olevansa tilanteen herra. Lämpötila on myös tärkeä kriteeri nukkumapaikkaa valittaessa. Kissa viihtyy lämpimässä ja jos nukkumapaikka on viileä, se käpertyy kerälle vähentääkseen lämmön haihtumista.
Monien kissojen mielestä paras, lämpimin ja turvallisin paikka öisin on omistajan vieressä sängyssä. Mikäs siinä, kissa on kuin pehmeä, karvainen lämpöpatteri omistajalleenkin!
”Pieninkin kissaeläin on taideteos.” - Leonardo da Vinci-
Kissa on ulkonäöltään sopusuhtainen; monen mielestä ylivertainen kauneudessaan.
Kissa on muuttunut geneettisesti hyvin vähän vuosituhansien saatossa. Ulkonäkö on tietysti hieman muuttunut johtuen rotujalostuksesta, mutta selviytymiseen, metsästykseen liittyvät ominaisuudet ovat ennallaan.
Kissan ruumis on suunniteltu pitkiin loikkiin ja räjähtäviin spurtteihin. Sillä on taipuisa selkäranka ja pitkät jalat. Kissa on jäntevä ja sillä on vahvat lihakset. Suuret pupillit mahdollistavat erinomaisen pimeänäön ja korvan ainutlaatuinen rakenne takaa oivallisen tasapainon ja hyvän kuulon. Terävät kynnet ja häntä auttavat kiipeilyssä. Kissassa ei ole mitään turhaa, ei mitään liikaa eikä liian vähän.
Jotta kissa voi liikkua ja toimia lajilleen ominaisella tavalla, ruokavaliolla on suuri merkitys lihasten ja nivelien hyvinvointia ajatellen. Jos tunnet epävarmuutta ruokavalion monipuolisuudesta, kannattaa harkita
lisäravinteiden tai
ravintoöljyjen käyttöä; niiden avulla voit varmistaa oikeiden ravintoaineiden saannin.
”Kissan viikset ovat niin herkät, että ne löytävät pienimmänkin raon, josta pääsee sisälle särkyneeseen sydämeen.”
”Kissat ovat hyviä kiipeämään korkeiden esteiden yli. Jopa niiden, jotka olemme rakentaneet ympärillemme.”
”Kissa on turkkiin pukeutunut asenne.”
Vanhakin kissa voi olla valpas, utelias ja leikkisä. Ja asenne sillä on aivan varmasti tallella! Ruokahalu saattaa olla yhtä hyvä kuin nuorempana ja omistaja ei aina huomaakaan, milloin kissaa alkaa ikä painaa.
Elämänsä viimeisen kymmeneksen aikana kissa alkaa rauhoittua ja ikääntymisen merkkejä alkaa ilmaantua. Se ei ehkä jaksa enää hypätä tuttuun pesään hyllyn päälle, eikä kiipeilykään suju vanhaan malliin. Voit auttaa kissaasi laittamalla sille aputasoja tai laskea lempikorin alemmas.
Turkin hoito ei ehkä suju vanhaan malliin. Niskat jäykistyvät, kieli karhentuu, eikä turkkikaan ole enää parhaassa kunnossa.
Lisäravinteet ja apusi turkinhoidossa voivat helpottaa tilannetta.
Anna kissasi tehdä samoja asioita kuin nuorempana äläkä muuta sen päivärutiineja omasta aloitteestasi. Uusi pentukaan ei välttämättä piristä vanhusta, väsyttää ja rasittaa vain.
Kissan aistit heikkenevät iän myötä. Varsinkin ulkoileva kissa saattaa joutua moniin uusiin vaaratilanteisiin, joista se ei selviäkään, heikentyneen kuulon tai näön takia.
Kun kissan elämä ei ole enää kissan elämää, ethän anna sen kärsiä turhaan. Uskollinen, rakas ystävä ansaitsee säilyttää arvokkuutensa loppuun asti.
”Kissat voisivat olla luomakunnan valtiaita, mutta ne eivät viitsi nähdä
vaivaa.”