.: Kaikki teemat

Sekarotuiset koirat

Rotukoirien ohella eläinystäviimme kuuluvat myös sekarotuiset koirat: seropit, bastardit, monirotuiset tai x-rotuiset; rakkailla lapsilla on monta nimeä. Sekarotuiset koirat hurmaavat persoonallisella ulkonäöllään ja joskus niitä nähdessään toivoisi, että voisi saada juuri samanlaisen itselleen! 

Sekarotuinen koira on vähintään kahden erirotuisen rotukoiran tai sekarotuisten koirien risteytys. Myös puhdasrotuiset koirat, joita ei ole rekisteröity roturekisteriin syystä tai toisesta, lasketaan sekarotuisiksi.

Periaatteessa useimmat nykyiset rotukoirat ovat ”entisiä sekarotuisia” koiria. Koirarodut on kehitetty risteyttämällä eri koirarotuja hallitusti tiettyjen ominaisuuksien aikaansaamiseksi ja niiden vahvistamiseksi. 
Jack Russelinterrieri on hyvä esimerkki tällaisesta rodusta. Russeleiden toivottuja ominaisuuksia olivat ketteryys, kestävyys, pieni koko ja viehtymys rottien tappamiseen. Jack Russell alkoi kehitellä sopivaa koiraa ja saikin sellaisen aikaiseksi. Ensimmäinen virallinen rotumääritelmä laadittiin vasta 1974 ja tänäkin päivänä rekisteröimättömiä koiria voi viedä 15 kk:n ikäisenä kennelliiton järjestämään rotuunottotilaisuuteen, jossa tuomarit tutkivat ja päättävät, vastaako ao. rekisteröimätön koira rotumääritelmää. Mikäli vastaa, koira pääsee roturekisteriin. Vieläkin rotumääritelmä on melko väljä verrattuna moniin muihin rotuihin.
Mm. suositut saksanpaimenkoirat on risteytetty useista saksalaisista paimen ja –palveluskoirista. Tässä tapauksessa ensin, v.1899, laadittiin rotumääritelmä, jossa määriteltiin koiran luonne ja ulkonäköominaisuudet ja koiria ryhdyttiin kasvattamaan ja jalostamaan määritelmän mukaisesti.
Joissakin tapauksissa erityyppiset saman rodun edustajat on jaettu kahdeksi roduksi. Näin on tehty esim. pinsereille, joiden muunnos on erotettu omaksi rodukseen; snautseriksi.

SEKAROTUISEN KOIRAN KANSSA HARRASTAMINEN

Sekarotuisten koirien kanssa ei voi käydä virallisissa koirakokeissa. Monirotuisuus ei ole kuitenkaan este agility-, BH- (käyttäytymiskoe), tottelevaisuus- tai pelastuskoirakokeisiin osallistumiseen. Näihin kokeisiin osallistuakseen koira tarvitsee FIX-eläinnumeron (eläinlääkäriltä), omistajantodistuksen ja rokotustodistuksen.

Sekarotuisen koiran kanssa voi epävirallisesti harrastaa kaikkea sitä, mihin koira luontaisilta ominaisuuksiltaan soveltuu. Erilaisten vetokoirien jälkeläiset todennäköisesti rakastavat pulkan vetämistä, pienet, ketterät koirat voivat nauttia kaikenlaisten temppujen opettelmisesta ja fiksun, metsässä viihtyvän koiran voi opettaa vaikka sienikoiraksi. 

Sekarotuisen koiran voi usein määritellä jonkun tietyn roturyhmän tyyppiseksi. Se saattaa päteä sekä ulkonäköön että luonteeseen, mutta yhtä hyvin voi olla, että koira näyttää joltakin, mutta luonne onkin aivan toisenlainen. Kun tutustut koiraasi, opit tuntemaan sen ja yhteinen mukava harrastus löytyy varmasti.

KOIRANÄYTTELYT

Usein ajatellaan, että vain rotukoirat ovat ”kauniita”. Kauneus on kuitenkin katsojan silmissä. Sekarotuiset koirat voivat olla omalla, persoonallisella tavallaan komeita, söpöjä, kauniita, linjakkaita tai ihan mitä vain. 
Jos koirasi saa paljon kehuja ulkomuodostaan tai koiranäyttelyissä käyminen kiinnostaa muuten, seropin kanssa voi mennä Match Showhun, joka on koiranäyttely kaikille koirille rotuun tai roduttomuuteen katsomatta. Ainoa vaatimus on voimassa olevat rokotukset, joten rokotustodistus on otettava mukaan. Vuoden 2001 jälkeen typistetyt koirat eivät saa osallistua näihin mittelöihin kuten eivät muihinkaan näyttelyihin, olivat sitten rodullisia tai roduttomia.
Match Showssa luokat jaetaan esim. koirien koon tai iän mukaan. Joskus luokitus tehdään myös esittäjien perusteella esim. aikuiset, juniorit ja lapset. Lapsi ja koira-luokat ovat usein varsin viihteellistä seurattavaa!
Tuomarityöskentely ja arvostelut perustuvat mm. koiran luonteeseen, koirakon yhteistyöhön ja tietysti myös koiran ulkonäköön, jolle ei kuitenkaan aseteta mitään tiettyjä, esim. rotuun liittyviä vaatimuksia. 
Match Showt ovat hyvää harjoittelua myös rotukoirille varsinaisia koitoksia varten ja sekarotuisten koirien omistajille ne antavat mahdollisuuden tutustua muihin koiranomistajiin ja kyllä se Match Show-pokaalikin kirjahyllyssä hienolta näyttää!


LUONNE JA TERVEYS

Sekarotuisissa koirissa on erilaisia luonteita niin paljon kuin on koiriakin. Rotukoiran luonteessa saattaa olla odotettavia piirteitä, mutta seropin luonne on useimmiten yllätys. Toki rodut, joita sekarotuisessa pennussa on, antavat osviittaa siitä, onko perheeseen tulossa rauhallinen sohvaperuna, ärhäkämpi terrierityyppinen tapaus vaiko kenties paljon liikuntaa vaativa noutajatyyppinen lemmikki. 

Sekarotuiset koirat ovat yleensä keskimäärin terveempiä, kuin pitkälle jalostetut lajitoverinsa, joilla on suurempi riski sairastua perinnöllisiin sairauksiin. Puhdasrotuisilla riski kasvaa samassa suhteessa kuin rotujen suosio ja ulkonäköseikkojen painottaminen kasvavat. 
Ulkonäköä painotettaessa jalostukseen käytetään suhteellisen pientä määrää uroksia ja narttuja, jotka edustavat ulkomuodollisesti täydellisiä yksilöitä. Näin geenipooli kaventuu ja perinnölliset sairaudet yleistyvät. 
Rodun suosion lisääntyessä tapahtuu sama ilmiö, kun rajallisella määrällä isiä ja äitejä pyritään vastaamaan kasvaneeseen pentukysyntään.
Sekarotuisten koirien kohdalla näitä ongelmia ei ole, koska esim. sisäsiittoisesti syntyneitä pentuja on kohtuullisen vähän. Toki sekarotuiset koirat perivät vanhempiensa taipumuksia sairauksiin ihan kuten muitakin piirteitä, mutta riskit ovat huomattavasti pienempiä kuin hyvin pitkälle jalostetuilla roduilla.


SEKAROTUINEN KOIRA LEMMIKKINÄ

Jos kasvattaminen, jalostaminen tai näyttelyissä käyminen eivät ole niitä asioita, joita haluat koirasi kanssa välttämättä tehdä, sekarotuinen koira on hyvä, ja usein edullisempikin, vaihtoehto rotukoiralle. Seropista saat rakkaan, mukavan lemmikin siinä missä rotukoirastakin ja niiden kasvattamiseen ja koulutukseen pätevät aivan samat asiat kuin jalosukuisten lajitoveriensa kohdalla: sopivassa suhteessa rakkautta ja kuria, riittävästi aktiviteetteja ja hyvää ruokaa.

.: Muut artikkelit teemasta Yleistä koirista

Yleiskuntotabletti Vetzyme 240 kpl

9.20 €

Yleiskuntotabletti Vetzyme 500 kpl

14.20 €

Koiravitamiini Vetzyme Once-a-day

7.50 €

Valkosipulitabletti Vetzyme Garlic 240s

11.20 €