.: Kaikki teemat

Lemmikin Joulu

Joulu on ilon, ystävyyden, lämmön, rauhan ja yltäkylläisyyden aikaa, joista asioista lemmikit nauttivat – mielellään ympäri vuoden! Joulusta sinänsä kissat tai koirat eivät ehkä ymmärrä hölkäsen pöläystä.
Meille ihmisille joulu merkitsee tietysti enemmän. Suomalaiseen traditioon on kuulunut kotieläinten, luonnon eläinten, jopa tonttujen, muistaminen ja yleensä asia on hoidettu hemmottelemalla niitä paremmalla ruoalla ja herkkupaloilla.

Jouluun liittyy siis paljon mukavia asioita, mutta myös niitä ikävämpiäkin, jotka lemmikinomistajan on hyvä muistaa. 

JOULUN MUISTILISTA

KUINKA ILAHDUTTAA LEMMIKKIÄ JOULUNA

Mukavaa joulun odotusta kaikille karvaturreille ja omistajilleen!
Netistä löytyy paljon erilaisia koirankeksiohjeita, tässä niistä muutama: 

Puten keksiniksi

2,5 dl kaurahiutaleita
75 g margariinia
pieni muru lihaliemikuutiota
4 dl kuumaa, keitettyä vettä
2 dl hyla-maitojauhetta
2 dl perunajauhoja
1 vatkattu muna
7,5 dl grahamjauhoja

Tee lihaliemi ja sekoita kaurahiutaleet ja margariini nesteeseen. Anna seoksen jäähtyä ja sekoita joukkoon maitojauhe ja vatkattu muna. Sekoita perunajauhot tilkkaan vettä ja lisää ne taikinaan. Lopuksi lisää pikkuhiljaa grahamjauhot hyvin sekoittaen ja vaivaa taikina jäykäksi. Kauli taikina levyksi ja leikkaa piparimuoteilla paloiksi.
Paista 175°C n. 50 min. Keksit kovettuvat jäähtyessään.

Juustoraksut

2,5 dl kaurahiutaleita
50 g margariinia
pieni muru lihaliemikuutiota
4 dl kuumaa, keitettyä vettä
1,5 dl hyla-maitojauhetta
250 g juustoraastetta
2,5 dl perunajauhoja
1 vatkattu muna
2,5 dl vehnänalkioita
7,5 dl grahamjauhoja

Laita vehnänalkiot likoamaan kylmään veteen. Tee lihaliemi ja sekoita kaurahiutaleet ja margariini nesteeseen. Anna seoksen jäähtyä ja sekoita joukkoon juustoraaste, maitojauhe ja vatkattu muna. Sekoita perunajauhot tilkkaan vettä ja lisää ne taikinaan. Lopuksi lisää pikkuhiljaa liotetut vehnänalkiot ja grahamjauhot hyvin sekoittaen ja vaivaa taikina jäykäksi. Kauli taikina levyksi ja leikkaa piparimuoteilla paloiksi.
Paista 170 °C n. 60 min. Katkaise uunista virta ja jätä keksit jälkilämpöön 1,5 tunniksi. Keksit kovettuvat jäähtyessään.

Ohjeet ovat peräisin H. & M. Vehkaojan kirjasta ”Koiran keittokirja, terveellisen ruokinnan ABC” ja seuraava Donna Twitchell Robertsin kirjasta ”Koiran keittokirja”:

Banaaniluut (60-70 kpl)

7,5 dl täysjyväjauhoja
4,5 dl mysliä
5 soseutettua banaania
2 dl vettä
4 rkl muskottia
2 rkl kasviöljyä
2 rkl hunajaa

Sekoita kaikki ainekset huolellisesti. Kauli taikina n. 5mm levyksi ja leikkaa taikinasta haluamasi muotoisia pikkuleipiä. Paista 170 °C 30-35 min.

.: Muut artikkelit teemasta Joulu