Koiran haukkuminen liikaa, turhaan

Koiran haukkuminen on yksi sen tavoista ilmaista itseään, eikä sitä voi koiralta kokonaan kieltää.
Toiset koirat ovat haukkuherkempiä kuin toiset. Tämä on seikka, joka kannattaa ottaa huomioon jo koirarotua valittaessa.
Urokset ja nartut haukkuvat yhtä paljon; erot ovat yksilöllisiä.
Koirat haukkuvat monista eri syistä. Tässä niitä:
Varoitus
Koira haukkuu matalalla, uhkaavalla äänellä
Varoitushaukku on hyväksyttävä silloin, kun vaara on todellinen. Jos varoitushaukkuun on syynä koiran pelko tai aggressiivisuus, näihin ongelmiin olisi syytä paneutua ensin.
Hälytys ja tervehtiminen
Haukku on korkeampi ja tarkoitettu lähinnä tervehdykseksi.
Joskus ”hälytys” jatkuu turhan pitkään tai on muuten ylenpalttinen. Tässä pari harjoitusta, joilla koira saadaan tervehtimään rauhallisemmin, kun se haukkuu esim. aina ovikellon soidessa.
Harjoitus 1
Harjoitteluun tarvitset ”assistentin”, joka soittaa ovikelloa. Koira ryntää ovelle haukkumaan. Sinä istut rauhassa sohvalla ja odotat että haukku laantuu. Mene ovelle, käske koira istumaan muutaman metrin päähän ovesta. Vasta, kun koira on hiljaa paikallaan, avaa ovi. Vieras tulee sisälle, koira saa tervehtiä rauhallisesti ja saa vieraalta makupalan. Hyppimistä, haukkumista tai ryntäilyä ei sallita.
Harjoitus 2
Opeta koiralle oma paikka, esim. pieni matto, jolle sen on mentävä ovikellon soidessa ja odotettava siinä, kunnes se saa luvan tulla tervehtimään tulijaa.
Aseta eteiseen matto muutaman metrin päähän ovesta. Aina kun koira menee matolle, anna sille makupala. Seuraavassa vaiheessa opetat koiran menemään matolle käskystä ja pysymään sillä, kunnes annat sille luvan tulla pois, jolloin se saa myös makupalan. Viimeisessä vaiheessa koira opetetaan menemään matolle aina ovikellon soidessa ja se palkitaan siitä.
Jos ongelma ei ole kovin paha, nämäkin keinot voivat tepsiä:
· Älä säntää ovelle.
· Älä huuda koiralle, vaan opeta koira yhdistämään ovikello ja vieraat makupaloihin.
· Varaa makupaloja oven lähelle ja anna myös vieraiden palkita koira hyvästä käytöksestä.
Huomionhaku
Koira oppii valitettavan nopeasti kerjäämään ihmisten huomiota haukkumalla.
Jos syynä on huomionhaku, jätä haukkuva koira täysin vaille huomiota, käännä sille selkäsi. Älä huuda tai toru; sekin on koiralle ”palkinto” tässä tapauksessa, saahan se huomiota osakseen.
Innostus
Haukku on koiran tapa ilmaista innostustaan esim. leikkiessä. Siinä ei ole mitään pahaa.
Itsestä ilmoittaminen
Haukkuminen ja ulvominen ovat koirien tapa kommunikoida keskenään. Jos saman kadun varrella on useita koiria ulkona ja yksi ryhtyy haukkumaan tai ulvomaan, kohta metelöivät kaikki koirat. Valitettavasti tapa myös tarttuu, ulvonta vielä herkemmin kuin haukkuminen.
Seuraavat ovat ylivoimaisesti yleisimmät syyt koiran jatkuvalle haukkumiselle:
Tylsistyminen
Koira viihdyttää itseään ”puhumalla itsekseen” paremman tekemisen puutteessa.
Pelko, yksinäisyys
Pelokas tai muuten laumastaan eroon joutunut koira haukkuu tai ulisee aivan kuten lapsi itkee.
Jos koira haukkuu jatkuvasti ulkotarhassa tai yksin pihalla ollessaan, syynä ovat todennäköisesti juuri yksinäisyys, pitkästyminen tai virikkeiden puute. Silloin ratkaisuna voivat olla pitkät lenkit, koiran kanssa harrastaminen ja sen aktivointi tai koiran sisällä, ihmisten seurassa pitäminen. Kaikkiin näihin asioihin koiralla on oikeus varsinkin jos se ei viihdy yksin ja toimettomana ulkotarhassa.
Hämmennys
Häkeltynyt tai hämmästynyt koira saattaa haukkua sijaistoimintona silloin, kun se ei tiedä mitä tehdä tai miten reagoida johonkin asiaan.
Laumanjohtajan, eli ihmisen, tehtävä on auttaa koiraa näissä tilanteissa.
Eroahdistus
Koira ei kestä olla erossa omistajastaan ja haukkuu tämän perään pahimmassa tapauksessa koko poissaolon ajan.
Eroahdistusta ei ratkaista haukkumisen kieltämisellä, rangaistuksilla tai haukkupannoilla. Kyse on paljon vaikeammasta ongelmasta; varsinkin koiran kannalta. Lisää tietoa eroahdistuksesta, sen hoitamisesta ja lievittämisestä löydät kohdasta Koiran eroahdistus.
Koira haukkuu autossa
Ensimmäisenä konstina voi kokeilla koiran ottamista lähemmäs, eli takakontista takapenkille. Jo tämä saattaa rauhoittaa koiraa. Jos koira matkustaa penkillä, sillä on oltava turvavyö.
Toinen keino on ”siedätyshoito”. Ota koira mukaan lyhyelle automatkalle. Aja jossain, missä on vähän liikennettä jotta voit ajella hiljakseen. Koiran haukkuessa kiellä sitä matalalla ja hiljaisella äänellä ”ei” ja koiran hiljetessä palkitse se makupalalla. Kun koira on hiljaa, palkitse sitä ja kehu koiraa koko ajan.
Älä unohda liikenneturvallisuutta! Tässäkin harjoituksessa kannattaa käyttää kaveria, jos mahdollista.
Koiran hiljaisemmaksi kouluttaminen vaatii hieman aikaa ja vaivaa. Toisaalta johdonmukaisella, kärsivällisellä ja lempeällä koulutuksella tuloksia saadaan aikaiseksi yllättävänkin nopeasti.
Haukun estoon ja vähentämiseen on olemassa myös apuvälineitä, joita kannattaa käyttää esim. silloin, kun koira haukkuu tilanteissa, joissa itse et voi olla paikalla. Ihmisen panosta laitteet eivät kuitenkaan yksin pysty korvaamaan ja parhaaseen tulokseen päästään silloin, kun koira myös palkitaan oikeasta käytöksestä.
Ultraäänipannat reagoivat kurkkutorven värähdyksiin ja antavat hyvin korkean äänen, joka hämmentää koiran ja vie sen huomion pois haukkumisesta tai sen kohteesta. Useimmissa tapauksissa haukkuminen vähenee lähes heti ja saattaa loppua kokonaan. Nämä laitteet eivät vahingoita koiraa.
Värinäpannat nimensä mukaisesti värisevät ja tarkoitus on sama kuin ultraäänipannalla.
Suihkepanta, sitruunapanta suihkauttaa spray-suihkeen koiran kuonon suuntaan sen haukkuessa. Ideana on, että koira oppii haukkumisen ja epämiellyttävän, mutta harmittoman, huomautuksen yhteyden.
Sisätiloihin asennettava haukunestojärjestelmä on hyvä apu esimerkiksi silloin, kun haukkumista ilmenee useimmiten tietyssä tilanteessa ja paikassa, esim. eteisessä.
Haukkupantavalikoimamme löydät tästä linkistä: Haukunestopannat.
Koira kannattaa opettaa haukkumaan käskystä. Silloin sen voi opettaa myös lopettamaan haukku käskystä.