TOKO, koirien tottelevaisuuskoe | Lemmikille.com

Tassu Kaikki teemat

TOKO, koirien tottelevaisuuskoe

Artikkelikuva

Toko on koirien tottelevaisuuskoe, johon koira valmennetaan standardien mukaisella tottelevaisuuskoulutuksella. Vaikka toko ei sinällään liity normaaliin arkitottelevaisuuteen, siitä on hyötyä myös koirakon jokapäiväisessä elämässä: tottelevainen ja iloinen koira on omistajalleen ilo ja koira nauttii kun se tietää mitä saa tehdä ja mitä siltä odotetaan.

Suomen Kennelliitto alkoi kehittää seura- ja kääpiökoirille aktiivista toimintaa vuonna 1967 ja ensimmäiset epäviralliset tokokokeet järjestettiin vuonna 1968. Säännöt virallistettiin 1969 ja 1974 kilpaileminen sallittiin kaikille roduille.

Tokoa voi harrastaa minkä tahansa koiran kanssa. Halutessaan tokoa voi harrastaa vaikka ihan omalla pihalla, mutta monilla paikkakunnilla järjestetään myös kursseja ja koulutusta. Koulutukseen osallistuvan koiran tulee olla rokotettu ja vähintään 4 kk vanha, mutta rodulla tai sekarotuisuudella ei ole merkitystä. Ohjatusta tokoilusta hyötyy eniten ehkä omistaja/ohjaaja itse: koulutuksessa oppii hyvät, oikeat ja tulokselliset tavat kouluttaa koiraa ja saa mahdollisiin kysymyksiin ja ongelmiin asiantuntevia vastauksia ja apua.

Milloin tokokouluttaminen aloitetaan?
Jos tähtää lemmikkinsä kanssa kilpailuihin, tokokoulutus tulee aloittaa mahdollisimman varhain, jo pentuvaiheessa. Silloin tärkein opetettava on kontakti ohjaajaan. Myös vaikeimpia liikkeitä kannattaa harjoitella jo pennun kanssa. Toko on myös erinomainen pohja jos haaveissa on vaativampi laji, esim. pelastuskoiraharrastus, koiran kanssa.

Kuka voi osallistua tokokokeeseen?
Halutessaan jokainen koirakko voi osallistua myös viralliseen tokokokeeseen. Tokokokeessa arvioidaan koirakon yhteistyötä ja koiran liikkeiden suoritusta. Koiran tulisi suorittaa liikkeet innokkaasti, mutta rauhallisesti ja täsmällisesti ja vasta käskyn saatuaan. Tokossa paras palkinto lienee kuitenkin koiran ja ohjaajan yhteinen onnistumisen ilo, saumaton yhteistyö ja kasvava luottamus.

Tokokokeeseen voivat osallistua kaikki tunnistusmerkityt ja Suomen Kennelliiton määräysten mukaisesti rokotetut 10 kk täyttäneet koirat. Luokkia on neljä: alokas-, avoin-, voittaja- ja erikoisvoittajaluokka. Erikoisvoittajaluokkaan osallistuvan koiran on oltava vähintään 15 kk ikäinen.

Hyvä ohjaaminen
Ohjaamisen tulisi olla mahdollisimman eleetöntä. Tämän oppii parhaiten toko-koulutuksessa.

Perusasento
Perusasennossa koira istuu ohjaajan vasemman jalan vieressä suorassa, rintamasuunta samaan suuntaan kuin ohjaajalla. Koira ei saa koskettaa ohjaajaa, sopiva etäisyys on muutama sentti. Perusasento aloittaa ja päättää kaikki tottelevaisuuskokeessa tehtävät liikkeet.

Kontakti
Parhaimmillaan koira pitää yllä katsekontaktia ohjaajaan ja seuraa häntä tarkasti.

Alokasluokan liikkeet

Luoksepäästävyys (ryhmäliike)
Koira ja ohjaaja seisovat omalla paikallaan rivissä. Koira on kytkettynä ja se istuu tai seisoo ohjaajan vasemmalla puolella. Tuomari lähestyy koiraa edestä ja käsittelee koiraa. Koiran tulee sallia käsittely ja olla rentoutunut ja rauhallinen.

Paikalla makaaminen 2 min. (ryhmäliike)
Koirat ovat 3-6 koiran rivissä n. 3 m välein. Ohjaaja käskee koiran maahan ja poistuu n. 20 m päähän koirasta. Koiran tulee maata rintamasuunnassa paikallaan. Lopuksi ohjaajaa tulee takaisin koiran luo ja käskee koiran perusasentoon.

Seuraaminen kytkettynä
Koiran tulee seurata ohjaajaa vasemmalla puolella taluttimen kiristymättä. Koirakkoa pyydetään kääntymään oikealle tai vasemmalle, pysähtymään, tekemään täyskäännöksiä ja juoksemaan. Koiran tulee istua käskemättä alas silloin kun pysähdytään.

Seuraaminen ilman talutinta
Suoritus tehdään samalla tavalla kuin taluttimessa seuraaminen, mutta ilman talutinta.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä
Liike aloitetaan seuraamisella (n. 10 m), jonka jälkeen ohjaaja käskee koiran maahan, mutta jatkaa itse kulkua n. 10 m pysähtymättä. Koiran tulisi mennä käskyn saatuaan nopeasti ja kulun suuntaisesti maahan. Lopuksi ohjaaja palaa koiran viereen ja käskee sen perusasentoon.

Luoksetulo
Koira jää istumaan paikoilleen ohjaajan poistuessa sen luota n. 15 m päähän. Ohjaaja kutsuu koiran luokseen ja koiran tulee tulla luokse joko eteen isumisen kautta tai suoraan perusasentoon ohjaajan vasemmalle sivulle.

Seisominen seuraamisen yhteydessä
Liike aloitetaan seuraamisella (n. 10 m). Tämän jälkeen ohjaaja käskee koiran seisomaan ja jatkaa itse kulkua n. 10 m. Ohjaaja palaa koiran viereen ja käskee sen perusasentoon. Koiran tulee pysähtyä käskyn saatuaan nopeasti ja liikkeen suuntaisesti ja jäädä seisomaan.

Estehyppy
Ohjaaja käskee koiran hyppäämään esteen yli itsestään poispäin. Koira käsketään seisomaan esteen toisella puolella. Ohjaaja kiertää esteen ja asettuu koiran viereen ja käskee sen luvan saatuaan perusasentoon. Esteen korkeuden tulee olla suunnilleen sama kuin koiran säkäkorkeus.

Avoimessa luokassa lisäksi tulevat noutaminen (koira hakee ohjaajan heittämän puisen noutokapulan ja palauttaa sen ohjaajalleen), kauko-ohjaus (ohjaaja antaa käskyt "istu, maahan, istu, maahan" n. 5 m päästä ja koiran tulisi suorittaa liikkeet liikkumatta eteenpäin) ja lähettäminen määrätylle paikalle ("ruutu") ja maahanmeno.

Voittajaluokassa liikkeet vaikeutuvat. Esim. paikallaanolo suoritetaan ilman koiran näköyhteyttä ohjaajaan ja hyppynouto suoritetaan metalliesineellä. Kauko–ohjaus suoritetaan 15 m päästä.

Erikoisvoittajaluokassa tehtävät ja arvostelukiriteerit tiukentuvat entisestään ja liikkeisiin kuuluu myös merkin kiertäminen, pysähtyminen ja ohjattu noutaminen esteen yli hypäten.

Kokonaisvaikutelma
Tokossa arvioidaan myös koirakon kokonaisvaikutelma. Koirakon yhteistyön tulisi olla saumatonta, ohjauksen eleetöntä ja koiran pitäisi suorittaa liikkeet halukkaasti ja iloisesti.

Koetilanteessa koiraa saa palkita kesken suorituksen ainoastaan liikkeillä, eleillä, rapsutuksella tai kehulla.

Kehään menemistä ja poistumista, aloituspaikkoihin siirtymistä ja odottelua on syytä harjoitella ennen kilpailua. Koiran on oltava myös tottunut vieraisiin koiriin ja ihmisiin, hälinään ym. kilpailuihin liittyvään, jotta kilpailupäivä sujuisi hyvin.

Jos koet, että toko olisi sinulle ja koirallesi hyvä harrastus, lisätietoa löydät mm. Kennelliiton sivuilta www.kennelliitto.fi ja googlaamalla lähimmän koulutusta järjestävän koirakerhon.

Tassu Muut artikkelit teemasta Harrastukset lemmikin kanssa

Yleiskuntotabletti Vetzyme 240 kpl

Yleiskuntotabletti Vetzyme 240 kpl
9.20 €

Yleiskuntotabletti Vetzyme 500 kpl

Yleiskuntotabletti Vetzyme 500 kpl
14.20 €

Koiravitamiini Vetzyme Once-a-day

Koiravitamiini Vetzyme Once-a-day
7.50 €