Pelastuskoiratoiminta | Lemmikille.com

Tassu Kaikki teemat

Pelastuskoiratoiminta

Artikkelikuva

Kuvassa pelastuskoira Riley World Trade Centerin pelastustehtävissä New Yorkissa 11.9.2001
Pelastuskoirat ovat koiria, joita viranomaiset käyttävät apuna mm. kadonneiden ihmisten etsinnässä. Ne voivat olla joko viranomaiskäytössä olevia työkoiria (esim. poliisikoira) tai siviilien kouluttamia tavallisia lemmikkikoiria. Siviilien koirat kutsutaan tarvittaessa avustamaan etsinnöissä. Erilaisia etsintätehtäviä ovat mm. eksyneen etsintää, kadonneen jäljestäminen tai vaikkapa uhrien etsiminen rakennuksen raunioista.

Jos haluat itsellesi ja koirallesi haasteellisen harrastuksen, pelastuskoiraharrastus on sellainen. Jos haluaa päästä koiran kanssa oikeisiin pelastustehtäviin, kouluttaminen on haasteellista ja aikaa vaativaa, mutta hyvin palkitsevaa.

Miksi koiria käytetään pelastustehtävissä?
Ihmiseen nähden koiralla on monta ylivoimatekijää, jotka tekevät siitä korvaamattoman apulaisen. Koiralla on tarkka hajuaisti: koulutettu koira pystyy seuraamaan useita tunteja vanhoja jalanjälkiä ja haistamaan ihmisen useiden metrien alta sortumista, jopa vedestä.

Koirat ovat myös ketteriä ja ihmistä kevyempiä. Ne pääsevät paikkoihin joihin ihminen ei mahdu tai pysty menemään. Ne ovat myös kestäviä ja jaksavat työskennellä uupumatta pitkiäkin aikoja.

Mitä pelastuskoiralta ja sen ohjaajalta vaaditaan?
Pelastuskoiraksi voi kouluttaa minkä rotuisen tai kokoisen koiran tahansa, pääasia että koira on fyysisesti ja psyykkisesti terve ja hyväkuntoinen. Pienimmät pelastuskoirat ovat olleet perhoskoiria, mutta hyvin yleisempiä rotuja ovat mm. erilaiset terrierit ja paimenkoirat.

- Koiran tulee olla avoin ja sosiaalinen. Se ei saa olla arka, epäluuloinen tai aggressiivinen muita ihmisiä tai koiria kohtaan.
- Koiralla tulee olla erinomainen hajuaisti ja taipumus ja halu sen käyttämiseen ohjaajan ohjauksessa.
- Koira ei saa olla paukkuarka.

Vaikka kaikki koirat tarvitsevat peruskoulutuksen, pelastuskoiralta vaaditaan siitä ja tottelevaisuudesta myös virallinen näyttö.

Pelastuskoiraksi aikovan koiran kanssa on käytävä käyttäytymiskokeessa. Kokeeseen voi osallistua tunnistusmerkitty koira, joka on rekisteröity johonkin Suomen Kennelliiton hyväksymään koirarekisteriin tai Suomen Kennelliiton ylläpitämään omistajarekisteriin (monirotuiset tai muuten rekisteröimättömät koirat). Kun koira on läpäissyt käyttäytymistestin, se saa koulutustuunuksen BH. Vain tämän tunnuksen saaneet koirat voivat osallistua palvelus- ja pelastuskoirakokeisiin.

Käyttäytymiskokeessa on kaksi osiota. Tottelevaisuusosuudessa testataan koiran seuraaminen taluttimessa ja vapaana, istuminen, maahanmeno, luoksetulo ja paikallaolo. Toisessa osuudessa testataan koiran suhtautuminen yleisellä paikalla liikenteeseen, muihin ihmisiin, polkupyöriin jne. Koiran tulisi suhtautua näihin normaaleihin ärsykkeisiin joko välinpitämättömästi tai positiivisesti.

Myös pelastuskoiran ohjaaja koulutetaan. Ohjaajan tulee olla stressinsietokykyinen, rohkea, hankalia olosuhteita pelkäämätön ja fyysisesti terve ja hyväkuntoinen. Pelastuskoiratoiminnassa joutuu usein kohtaamaan myös vaikeita asioita ja tilanteita, eivätkä kaikki etsintätehtävät pääty aina toivotulla tavalla.

Pelastuskoiran kouluttaminen
Virkatehtävissä apuna käytettäville koirille on olemassa yhtenäinen koulutusjärjestelmä. Jotta koirakko pääsee oikeisiin pelastustehtäviin on läpäistävä ns. pelastuskoirakoe. Siihen kuuluu tottelevaisuus- ja ketteryyskoe ja omasta lajivalinnasta riippuen haku-, jäljestys- tai rauniokoe. Kun tämä koe on suoritettu, ohjaaja ja koira suorittavat vielä käyttöönottotarkastuksen. Tämän jälkeen on mahdollista päästä osallistumaan viranomaisjohtoisiin etsintöihin.

Jäljestäminen
Jäljestämään koulutettuja koiria käytetään mm. eksyneiden tai kadonneiden henkilöiden etsinnässä. Koira on opetettu etsimään ja seuraamaan ihmisen jälkeä. Hyvä jäljestyskoira ei työskennellessään välitä muista hajuista tai häiriötekijöistä. Vuodenajasta, säästä tai maastosta riippumatta, se johdattaa etsijät jäljitettävän luo.

Rauniokoira
Rauniokoiran avulla etsitään ihmisiä mm. sortuneiden talojen, rakennelmien tai luolastojen alta. Vaikka Suomessa rauniokoirille ei juurikaan ole käyttöä, niiden kanssa voidaan lähteä ulkomaille kansainvälisiin pelastustehtäviin. Rauniokoiria tarvitaan usein maanjäristysten tai terrori-iskujen jälkeen, mutta niitä käytetään paljon myös sota-alueilla.

Vesipelastuskoira
Mm. Englannissa, Ranskassa ja Italiassa käytetään newfoundlandinkoiria rantavartiossa. Koira ja ihminen toimivat aina parina. Ohjaaja ohjaa koiraa, rauhoittelee pelastettavaa ja hoitaa ensiavun. Koirat ovat hyviä vesipelastajia, koska ne eivät aiheuta toimia hankaloittavaa aallokkoa kuten esim. helikopteri tai moottorialus.

Suomessa vesipelastuskoiria on verrattain vähän, mutta mm. landseereille ja newfoundlandinkoirille vesipelastusharrastus tarjoaa rodunomaista toimintaa, pitää yllä niiden uintitaitoa ja pelastusvaistoa. Näiden koirien alkuperäinen tehtävä on ollut pelastaa ihmisiä veden varasta ja toimien kalastajien apuna.

Vesipelastus -kokeita on järjestetty Englannissa jo 1800 -luvulla, Suomessa ensimmäiset vesipelastuskokeet tehtiin vuonna 1989.

Ruumiskoira
Ruumiskoiriksi koulutetaan ainoastaan poliisikoiria. Niiden tehtävä on etsiä vainajia, hukkuneita ja kadonneita. Näihin erityisetsintätehtäviin ei oteta mukaan harrastajia, eikä edes kaikista poliiseista voi tulla ruumiskoirien ohjaajia. Ensin pitää suorittaa partiokoiraohjaajan peruskurssi, joka kestää lähijaksoineen 2,5 vuotta. Tämän jälkeen on vielä lisäkurssi, neljä viikon jaksoa vuoden aikana, ja koulutus ja harjoittelu on jatkuvaa muinakin aikoina.

Hälytysryhmä
Kun koirakko on käynyt tarvittavat koulutukset, kokeet ja tarkastukset, se voi liittyä ns. hälytysryhmään. Hälytysryhmään kuuluu aina myös ryhmänjohtajia ja koulutettuja apuohjaajia. Apuohjaajan tehtävä on huolehtia mm. kartanluvusta ja viestinnästä koiran ohjaajan työskennellessä koiran kanssa.

Hälytysryhmiin kuuluvilta toivotaan joustamista ja todellista sitoutumista, koska etsintähälytykset voivat tulla mihin tahansa vuorokauden aikaan.

Mikäli pelastuskoiraharrastus kiinnostaa, käy lukemassa aiheesta lisää Suomen Palveluskoiraliiton sivulta www.palveluskoiraliitto.fi.

Sivuilta löydät myös eri puolella Suomea toimivat yhdistykset jotka järjestävät virallisia koulutuksia ja kokeita: Pelastuskoiraliiton alueelliset jäsenyhdistykset.

Tassu Muut artikkelit teemasta Harrastukset lemmikin kanssa

Yleiskuntotabletti Vetzyme 240 kpl

Yleiskuntotabletti Vetzyme 240 kpl
9.20 €

Yleiskuntotabletti Vetzyme 500 kpl

Yleiskuntotabletti Vetzyme 500 kpl
14.20 €

Koiravitamiini Vetzyme Once-a-day

Koiravitamiini Vetzyme Once-a-day
7.50 €