Tassu Kaikki teemat

Koiran tai kissan äkillinen ripuli

Artikkelikuva

Koirilla voi olla hyvin monen tyyppisiä suolisto- ja ruoansulatusvaivoja, mutta varsinkin kevät on ripulin ja oksentelun varsinaista "sesonkiaikaa". Lumen alta paljastuu "herkkuja", joita koirat mielellään söisivät: maahan heitettyjä ruuantähteitä, lintujen ruokintapaikkojen siemen- ja talipallojen tähteitä linnunkakakalla höystettynä ja tietysti muiden koirien ja mertsäneläinten ulosteita. Nämä kaikki voivat saada koiran vatsan sekaisin, mutta niissä piilee myös bakteeri-, virus- ja loisvaara.

Vatsavaivoja voivat aiheuttaa myös erilaiset lääkkeet, loiset, ruoka-aineallergia tai -yliherkkyys, ruokavalion muutos, pilaantunut tai huonolaatuinen ruoka, jopa stressi.

Kissan ripuli voi johtua mm. ruokavalion muutoksesta, antibioottikuurista tai stressistä.

Koiran tai kissan äkillisen ripulin hoito

Nesteytys
Äkillinen ripuli (tai oksentelu) johtuu yleensä yllä mainituista syistä. Ripuli ei sinänsä ole vaarallista, mutta hoitamattomana se aiheuttaa lemmikille nesteen, energian ja suolojen menetystä. Jotta koiran tai kissan tila ei heikkene liikaa, on tärkeää huolehtia riittävästä nesteen ja suolojen saannista. Hyvän, isotonisen ja helposti elimistöön imeytyvän juoman voit valmistaa itse:
Lisää litraan vettä 1 rkl sokeria tai hunajaa ja 1 tl ruokasuolaa. Tarjoa tämä huoneenlämpöisenä pienissä erissä.

Koira ja kissa tarvitsevat nestettä n. 0,5 dl/kg/vrk, eli 10 kg painavan koiran pitäsi saada nestettä 5 dl/vrk. Jos lemmikki ei juo itse, sille on annettava nestettä ruiskulla suuhun ja vahtia, että se nielee kaiken.

Ruokinta
Nykysuositus on, että lemmikkiä ei tarvitse pitää paastolla, mutta annoskokoja pienennetään ja ruokavaliota kevennetään.

Ensimmäisenä päivänä sille annetaan 3-4 kertaa päivässä ravintopitoista nestettä, esim. riisin keitinlientä. Seassa voi olla pieniä määriä riisiä "sattumina". Puhdasta vettä tulee olla koiran saatavilla koko ajan.

Seuraavina kolmena päivänä koiralle voi antaa jo kiinteämpääkin ravintoa. Riisin joukkoon voi sekoittaa vähän kanaa tai esim. raejuustoa, mutta maitotuotteita ja rasvaista lihaa ei anneta. Normaalisti koira tai kissa syö 1-2 kertaa päivässä, mutta ripulista tai oksentelusta toipuessa päivän kokonaisruokamäärä annetaan 3-4 annoksena.

Kun lemmikin vointi kohenee ja takana on kaksi ripulitonta tai oksentamatonta päivää, aletaan vähitellen siirtyä normaaliin ruokintaan. Jos oireet palaavat, palataan kevyempään ruokavalioon.

Yleensä ripuli ja oksentelu menevät ohi melko nopeasti, eikä koira tai kissa tarvitse eläinlääkärin hoitoa. Näissä tapauksissa on syytä lähteä vastaanotolle:

- Lemmikin oireet vaikuttavat poikkeuksellisen voimakkailta
- Lemmikki oksentaa vedenkin
- Lemmikki on pentu tai muuten hyvin pienikokoinen (nestehukka tulee nopeammin)
- Oksennuksessa on verta tai uloste on mustaa (viittaavat sisäiseen verenvuotoon)
- Oireet, ripuli/oksentelu, jatkuvat yli 2 vrk yhtään rauhoittumatta
- Lemmikillä on kuumetta (yli 39,5 astetta peräsuolesta mitattuna)
- Koira tai kissa on hyvin väsynyt

Tassu Muut artikkelit teemasta Yleisterveys

Aiheeen tuotteita

Koiran vitamiini Vetzyme B+E 100s

Koiran vitamiini Vetzyme B+E 100s
8.00
◉ Heti varastosta
-22%

Koiran tai kissan äkillinen ripuli

Koirilla voi olla hyvin monen tyyppisiä suolisto- ja ruoansulatusvaivoja, mutta varsinkin kevät on ripulin ja oksentelun varsinaista "sesonkiaikaa".

Koiran ulosteiden, kakan syönti eli koprofagia

Artikkelissa käsitellään yleistä ongelmaa eli koiran ulosteiden syöntiä, sen syitä ja ongelman ratkaisua.

Koiran sopeuttaminen uuteen kotiin

Mitä pitää ottaa huomioon, kun koira muuttaa uuteen kotiin joko sisään tai ulos.

Koiran ja kissan tulehduksellinen suolistosairaus, IBD

Tulehduksellinen suolistosairaus, IBD (inflammatory bowel disease) on krooninen sairaus. Lemmikin ruoansulatuskanavan seinämään kerääntyy valkosoluihin kuuluvia tulehdussoluja.

Koirien ja kissojen allergiat

Kuten meillä ihmisillä, myös koirilla ja kissoilla allergia on elimistön puolustusjärjestelmän ylimitoitettu ja epätarkoituksenmukainen reaktio jotakin tekijää tai ainetta kohtaan.

Kissan tai koiran kipu ja sen tunnistaminen

Artikkeli käsittelee koiran ja kissan kiputiloja ja neuvoo niiden tunnistamisessa.

Koiran tai kissan äkillinen oksentelu

Koiran satunnainen oksentaminen on yleensä vaaratonta. Syynä saattaa olla sopimaton ruoka, liiallinen ruokamäärä tai syöty esine.

Lue artikkeli aiheesta Koiran tai kissan äkillinen ripuli