Tassu Kaikki teemat

Pentutehtailu

Artikkelikuva

Kun kissa- tai koirakuume iskee, iskee monasti myös malttamattomuus. Monien rotujen pentujen jonotuslistat ovat pitkiä tai saatavilla olevat pennut ovat kaukana. Myös rotukissojen ja -koirien korkea hinta saattaa kauhistuttaa. Silloin saattaa houkutella helppo, nopea ja edullinen tapa hankkia lemmikki pentutehtaasta.

Pentutehtailulla tarkoitetaan kissojen tai koirien myytäväksi kasvattamista mahdollisimman suuren rahallisen voiton saamiseksi. Pienikokoiset koirarodut ovat erityisesti pentutehtailijoien suosiossa: niillä on suuri kysyntä, ne ovat kalliita ja lisäksi pieniä koiria on helpompi pitää kuin suuria.

Mutta miksi pentutehtaasta ei pitäisi koskaan ostaa lemmikkiä? Siksi, että niistä tulevat pennut, sekä niiden emät ja todennäköisesti myös isät, voivat yleensä hyvin huonosti.

Pentutehtaan emot
Pentutehtaissa emoja pennutetaan jatkuvasti, ne eivät saa kunnollista ruokaa, ne eivät pääse ulkoilemaan ja eläinlääkärikäynnitkin laiminlyödään. Lisäksi emoa (ja pentuja) pidetään usein jatkuvasti häkeissä. Jatkuva tiineenä oleminen ja imettäminen rasittaa nartun terveyttä, eivätkä ne yleensä ole kovin pitkäikäisiä.

Pentutehtaan pennut
Pentutehtaasta tulevat pennut kärsivät hyvin usein terveys- ja käytösongelmista. Joskus pentujen vanhemmat ovat sukua toisilleen (joskus lauman annetaan jopa lisääntyä vapaasti) jolloin sisäsiittoisuudesta johtuvat ongelmat lisääntyvät. Sisäsiittoisuudesta johtuvia ongelmia ovat mm. perinnöllisten sairauksien, epämudostumien tai luonnehäiriöiden kasvanut riski.

Koska emojen terveydenhuoltoa on laiminlyöty, myös pennut ovat usein heikkoja ja sairaalloisia. Edullinen hankintahinta voi kostautua hyvin suurina eläinlääkärikuluina tulevaisuudessa.

Usein pennut saatetaan myös vieroittaa liian varhaisessa vaiheessa. Tällöin ne jäävät vaille emon maitoa ja sen sisältämiä vasta-aineita. Emo ja sisarukset opettavat lemmikille myös oman lajin käytöstapoja ja ne oppivat ensimmäisten elinviikkojensa aikana vuorovaikutusta lajitovereidensa kanssa. Sisarustensa kanssa pennut oppivat myös voimankäyttöä ja muita taitoja, joita yksinäinen pentu pelkässä ihmisseurassa ei voi koskaan oppia.

Emon ja sisarusten läsnäolo pennun ensimmäisten elinviikkojen aikana ovat hyvin tärkeitä sen kehityksen kannalta ja takaavat normaalin, terveen psyykkisen ja fyysisen kehityksen. Useimmiten näillä pennuilla on myös parempi luonne kuin liian varhain emostaan ja sisaruksistaan erotetuilla pennuilla, olipa kyse sitten kissasta tai koirasta.

Koiran luovutusikä on 8 viikkoa, kissan hieman pidempi, 12 viikkoa.

Ihmiskontaktit
Koirat ovat sosiaalisia laumaeläimiä, jotka kaipaavat joko lajitovereidensa tai ihmisten seuraa. Vaikka kissat eivät ole laumaeläimiä, ne ovat silti sosiaalisia ja kaipaavat seuraa ainakin silloin, tällöin ja viihtyvät hyvin ihmisen seurassa.

Yksin häkissä asuva kissa tai koira ei voi olla onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä.

Kun pentutehtaan kissat tai koirat kasvavat ilman ihmiskontakteja ne eivät leimaudu ihmisiin ja niiden kanssa eläminen tulevaisuudessa on haastavampaa kuin sellaisen lemmikin kanssa, joka on tottunut ihmisiin. Myös arkuus ja erilaiset pelot ovat yleisiä lemmikeillä, jotka ovat viettäneet elämänsä alun (tai osan elämäänsä) ilman säännöllisiä ihmiskontakteja.

On tutkittu, että ihmiskontakti lisää koiran myönteisiä tunnetiloja. Kehuminen, silittäminen ja rapsuttelu tai yhteiset leikkihetket saavat koiran onnellisuushormonit hyrräämään aivan samalla tavalla kuin omstajallaankin.

Vastoin yleisiä käsityksiä, myös kissoille ihmiskontaktit ovat tärkeitä. Oregonin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa tutkijat ottivat 50 kissaa kodeistaan ja eläinsuojista ja ottivat niiltä pois ruoat, lelut ja ihmiskontaktit useiden tuntien ajaksi. Tämän jälkeen ruoat, lelut ja ihmiset tuotiin takaisin kissojen luo. Ilmeni, että puolet kissoista valitsi ennemmin ihmiskontaktin kuin esim. ruoan. Kissat siis pitävät ihmisistä – jotkut jopa enemmän kuin ruoasta. Eläinsuojissa ja omissa kodeissa asuvien kissojen välillä ei huomattu juurikaan eroa, ihmisrakkaus lienee kissoissa siis sisäänrakennettu ominaisuus.

Pentujen rekisteröimättömyys
Kun hankkii rekisteröimättömän pennun, näyttelyhaaveet voi unohtaa, kehittyipä lemmikistä minkälainen muotovalio tahansa. Myöskään rotupuhtaudesta ei voi olla varma, koska myös vanhemmat ovat hyvin todennäköisesti rekisteröimättömiä.

"Pimeäksi pentueeksi" kutsutaan sellaisen rekisteröidyn narttukoiran pentuetta, jolle ei ole annettu kennelliiton edellyttämää kymmenen kuukauden pennutustaukoa. Ansaintamielessä teetettyjä "vahinkopentueita" teettävät joskus myös aivan arvostetut kennelinpitäjät. Näitä pentuja ei voida myöskään rekisteröidä.

Milloin hälytyskellojen tulisi soida? Näistä seikoista tunnistat pentutehtailijan:

- Myyyjällä on kiire tehdä kaupat, eikä hän ole kiinnostunut tutustumaan ostajaan tai kyselemään, millainen koti ennulle on tarjolla.
- Pennun saisi mukaan heti ensinäkemällä tai liian nuorena.
- Emä ja/tai muut pennut eivät ole nähtävillä, myyjä ei myöskään päästä ostajaa omiin tiloihinsa joissa kissoja tai koiria pidetään.
- Myyjällä on prepaid-liittymä, eikä eläimistä tai kasvatustoiminnasta löydy mitään tietoja esim. internetistä.
- Pentukauppa tehdään jossain muualla kuin kasvattajan kotona, esim. levähdysalueella tai huoltoaseman pihassa.
- Pentukaupasta ei tehdä kirjallista sopimusta.
- Pentu on halpa tai ainakin edullinen.
- Pennulla ei ole eläinlääkärin kirjoittamaa terveystodistusta.
- Pentua ei ole tunnistusmerkitty (siru).
- Pentua ei ole rekisteröity Suomen Kennelliittoon tai Suomen Kissaliittoon.

Älä osta pentua pentutehtaasta edes säälistä. Kun "pelastat" pennun, mahdollistat toiminnan jatkumisen ja eläinten kärsimys jatkuu. Jos kysyntää ei olisi, ei olisi pentutehtaitakaan.

Mikäli epäilet, että pentu on pentutehtaasta, siitä voi ilmoittaa eläinsuojeluviranomaisille. Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen sivulla voi tehdä sähköisen eläinsuojeluilmoituksen. Kaavakkeen löydät täältä: Sähköinen eläinsuojeluilmoitus. SEY vie asian tarvittaessa eteenpäin viranomaisille. Eläinsuojeluviranomaisten tehtävä on mennä tarkastamaan kennel tai kissala. Mikäli eläimet ovat huonosti hoidettuja tai muuten kaltoin kohdeltuja, ne voidaan viedä pois ja tällöin omistaja saa sakkoja sekä määräaikaisen eläintenostokiellon.

Tassu Muut artikkelit teemasta Pennut

Aiheeen tuotteita

Trixie kynsisakset 8cm

Trixie kynsisakset 8cm
4.20
â—‰ Heti varastosta

Trixie pentusetti

Trixie pentusetti
11.70
â—‰ Heti varastosta

Bob Martin Puppy Shampoo 300 ml

Bob Martin Puppy Shampoo 300 ml
7.70
â—‰ Heti varastosta

Ilmainen toimitus Kun tilaus vähintään 40 euroa ja maksettu ennakkoon

Pentutehtailu

Pentutehtailulla tarkoitetaan kissojen tai koirien myytäväksi kasvattamista mahdollisimman suuren rahallisen voiton saamiseksi.

Lue artikkeli aiheesta Pentutehtailu