Tassu Kaikki teemat

Vesillä ja retkillä koiran kanssa

Artikkelikuva

Kesällä koiratkin pääsevät usein reissaamaan. Käydään sukulaisissa, mökillä, kesätapahtumissa jne. Autossa jokaisen koiran perusvarustuksiin kuuluu luonnollisesti turvavyö, jos koira matkustaa matkustamossa, ja veneessä pelastusliivit

Koiran juomisesta on kesällä pidettävä erityisen hyvää huolta. matkajuomapullossa vesi kulkee kätevästi mukana ja koiran on siitä helppo juoda.

Kun reissataan ja retkeillään koiran kanssa, oltiin sitten autolla tai veneellä liikkeellä, on muistettava ottaa huomioon myös muut samoja retkipaikkoja ja rantoja käyttävät.
· Pidä koira kytkettynä. Maakoukku on kätevä kapine lyhytaikaiseen kiinnittämiseen.
· Siivoa koirasi jätökset.
· Ohikulkijoita haukkuvalla koiralla voi kokeilla Bark Stop-haukunestopantaa.

Jos koira pitää uimisesta ja sitä tulee paljon harrastettua, huolehdi siitä, että turkki kuivuu välillä ja kuivaa turkki pyyhkeellä tarvittaessa.

Maakrapuja vai laivakoiria?
Koiran kanssa purjehtimisesta ollaan ainakin kahta mieltä. Vastustajat sanovat, että ahtaissa tiloissa koirat sotkevat, ulkoiluttaminen on hankalaa. Koirat liukastelevat ja putoilevat veneen kannelta. Uimaan meneminen on mahdotonta, kun hysteerinen koira pelkää kapteenin hukkuvan.
Puolustajien mielestä koiran pissa veneen kannella ei ole mikään ongelma, yksin purjehtijalle koirasta on iloa ja seuraa. Koira viihtyy ja nauttii vaihtuvista maisemista siinä missä ihmisetkin.

Jos harrastat veneilyä, ja harkitset koiranpennun hankkimista, kannattaa ottaa huomioon muutamia seikkoja.
· Pieni koira on todennäköisesti ketterämpi veneessä kuin iso. 
· Iso koira vie todella paljon tilaa esim. nukkuessaan tai hyöriessään innokkaana hytissä
· Olisi hyvä, että jaksat nostaa koiran veneestä ja veneeseen. Joskus koiran voi joutua nostamaan myös vedestä ylös.
· Kevätpennun kanssa totuttautumiseen on alusta alkaen enemmän aikaa kuin syyspennun kanssa ja veneilyn aloittaminen sattuu pennun otolliseen ikään.

Loppujen lopuksi on tietysti kyse yksilöiden välisistä eroista: yksi tykkää, toinen ei.

Vesillä oloon liittyy aina riskejä, olipa kyse sitten aikuisista ihmisistä, lapsista tai koirista. Turvallisuuden kannalta seuraavat asiat ovat erittäin tärkeitä:
· Koiran on toteltava käskyjä
· Koiran on tiedettävä paikkansa veneessä ja pysyttävä siinä. 
· Koira ei saa hypätä veneeseen tai sieltä pois ilman lupaa.
· Vesi nautitaan aina astiasta, ei koskaan laidan yli kurkottelemalla.
· Koiralla on oltava pelastusliivit, mielellään sellaiset, joissa on nostokahva.
· Koiraa ei saa sitoa veneessä kiinni. Jos venekunta joutuu merihätään, kiinni sidottu koira ei pysty pelastautumaan. Paikallaan pysymisen tulee perustua koulutukseen. 

Mitä pienemmästä veneestä on kyse, sitä tärkeämmäksi muodostuvat em. mainitut asiat.

Veneilyä helpottavia vinkkejä:
· Rantautuessa ja lähtiessä koira kannattaa pitää sisätiloissa, mikäli sellainen veneessä on.
· Landkongi (kevyt, siirrettävä silta) helpottaa kulkemista veneeseen ja veneestä pois.
· Paksuhkosta kumimatosta saa liukuestettä kannelle. Siirtymien ajaksi ne on tietysti otettava pois.
· Koira kannattaa opettaa käymään tarpeillaan laatikolla. Pentuna aloitettu harjoittelu on tietysti helpointa! Jos kissanhiekka tuntuu hankalalta veneessä, voi käyttää jotain muuta imevää materiaalia. (Puppy Pads)
· Valjaat ovat veneillessä paremmat kuin kaulapanta. Jos joudut hätätilanteeseen, jossa sinun on vain tartuttava koiraan kiinni ja nostettava sitä, panta voi olla vaarallinen.
Koira kestää paremmin kylmässä vedessä kuin ihminen. Tästä syystä koirasta voi olla todellista apua veden varaan jouduttaessa. Koiran kanssa kannattaa harjoitella pelastamista. Pitää vain muistaa opettaa sille ero uimisen ja hätätilanteen välillä.

Tassu Muut artikkelit teemasta Matkustus lemmikkien kanssa

Aiheeen tuotteita

Pelastusliivi S, max 20 kg

Pelastusliivi S, max 20 kg
35.20
â—‰ Heti varastosta

Pelastusliivi XS, max 12 kg

Pelastusliivi XS, max 12 kg
28.90
â—‰ Heti varastosta

Pelastusliivi L, max 36 kg

Pelastusliivi L, max 36 kg
41.50
â—‰ Heti varastosta

Lue artikkeli aiheesta Vesillä ja retkillä koiran kanssa

Lemmikille.com / Delivet Oy | Viilaajankatu 5, 15520 Lahti | P. 010 3961800 (ma-to 9-16) | Y1569430-8
| Yritysinfo | Toimitusehdot | Maksutavat | Ota yhteyttä | GDPR tietosuojalausunto