Tassu Kaikki teemat

Koiran ja kissan nivelvaivat

Artikkelikuva

Lemmikkien liikuntaelinsairaudet ovat yleensä pitkäaikaisia ja valitettavasti parantumattomia. Sairauksia on karkeasti jaotellen kahta tyyppiä: luiden pehmenemissairaudet ja luiden kehityshäiriöistä johtuvat sairaudet. Sairastumiseen vaikuttavat sekä koiran perimä että ravinto. Yleisiä liikuntaelinsairauksia ovat mm. lonkkavika ja nivelrikko, jota esiintyy n. 20 % koirista; suurilla ja iäkkäillä koirilla muita enemmän.

Nivelvaivoja ja -rikkoa voivat aiheuttaa myös muut sairaudet ja tulehdukset, nyrjähdykset, onnettomuudet ja ylirasitus.

Nivelvaivan ensioireita:

Suurimmat riskitekijät

ENNALTAEHKÄISY

Nivelvaivojen ehkäisyssä ravinto on kissoilla ja koirilla ensiarvoisen tärkeässä asemassa.

Pentuvaiheessa ravinnon tulee olla ravintoainemääriltään ja suhteiltaan oikean laatuista. Puutokset ravinnossa aiheuttavat kasvun hidastumista ja ruokahalun huononemista.

Suureksi kasvavilla roduilla liika ruokinta johtaa liian nopeaan kasvuun ja tämä puolestaan altistaa kasvuhäiriöille. Pitkien luiden ja kylkiluiden kasvupisteet turpoavat tai raajat vääntyvät.
Pienillä roduilla liian suuri energiamäärä aiheuttaa ylipainoa, joka puolestaan saattaa lemmikin luuston ja nivelet liian suurelle rasitukselle. Nivelet saattavat vaurioitua pysyvästi tai pahentaa jo olemassa olevia vaurioita.

Liika kalsiumin saanti on myös haitallista pennuille. Pennun ruoansulatuselimistössä siitä imeytyy jopa 40 %, kun taas aikuisen koiran elimistö hylkii turhaa kalsiumia. Liiallinen kalsium vähentää mm. kuparin, raudan ja sinkin imeytymistä, joiden puute altistaa luuston ja nivelten kehityshäiriöille.

Jo aikuisten koirien ja kissojen luuston ja nivelten hyvinvoinnin ylläpidossa ja ennaltaehkäisyssä ravinto on tärkein tekijä.

Kissojen ruokavalion pitäisi sisältää suhteessa enemmän rasvoja ja eläinkunnan proteiineja, kun taas hiilihydraatit ovat vähemmän tärkeitä.

Suurille ja/tai aktiivisessa harrastuskäytössä oleville koirille saattaa olla hyvä antaa myös niveliä suojaavia ravintolisiä vaurioita estämään.

Glukosamiini ja kondroitiini auttavat luiden, nivelsiteiden, jänteiden ja rustojen uusiutumista. Elimistö tuottaa myös itse näitä aineita vaurioiden korjaamista varten, mutta aina se ei riitä. Vanhemmilla koirilla glukosamiinia voi käyttää myös nivelvaivojen ennaltaehkäisyyn. Silloin annokset ovat pieniä, mutta käytön tulee olla säännöllistä.

Vetzyme Flexible Joint lisäravinnetabletit sisältävät glukosamiinia. Ne sopivat nimenomaan suurten ja/tai iäkkäiden koirien nivelvaivojen ehkäisyyn ja aktiivisten koirien nivelten suojaamiseen. Glukosamiini estää rustovaurioita ja edistää terveen kudoksen säilymistä.

Glukosamiini vaikuttaa suoraan nivelrustoon ja vaikuttaa sen normaaliin paranemiseen.

Vetzyme High Strength Flexible Joint sisältää hieman enemmän glukosamiinia, mutta myös MSM:ää ja kondroitiinisulfaattia. MSM sisältää orgaanista rikkiä, joka ylläpitää nivelten elastisuutta ja parantaa liikkuvuutta, ylläpitää sidekudoksen terveyttä ja lihasten jäntevyyttä. Kondroitiinisulfaatti on aminohappo, jolla on samoja tehtäviä kuin glukosamiinilla. Vetzyme HSFJ:tä voi käyttää esim. jo diagnosoidun nivelrikon hoidon tukena tai erityisen pahoista muista nivelvaivoista, kuten jäykkyydestä, kärsivillä koirilla. 

Vetzyme Flexible Joint–öljy sopii sekä kissoille, että koirille. Se ei sisällä glukosamiinia, eli se soveltuu myös korkeista sokeriarvoista tai diabeteksestä kärsiville lemmikeille. Valmiste sisältää runsaasti Omega3-rasvahappoja, jotka parantavat nivelten liikkuvuutta ja siten vähentävät kipua nivelissä. Se sisältää myös runsaasti A-, D- ja E-vitamiineja, joilla on suotuisia vaikutuksia myös erityisesti ikääntyvien lemmikkien vaivoihin.

Nivelvaivoista kärsivän lemmikin painon tulisi olla normaali. Jos eläin on ylipainoinen, se on laitettava dieetille. Myös korkea kolesterolitaso, jota esiintyy usein ylipainoisilla lemmikeillä, altistaa nivelrikolle.

Myös ruokavalion muutoksilla voi yrittää vaikuttaa lemmikin nivelten kuntoon: 

Nivelrikkoa ei pystytä parantamaan, ainoastaan lievittämään oireita. Muita nivelsairauksia pystytään hoitamaan ja parantamaankin. Eläinlääkäri pystyy tekemään diagnoosin, antamaan oikean hoidon ja nivelrikkopotilaskin saa helpotusta tulehdusten lievittämiseen. Säännöllisellä, kevyellä liikunnalla, ruokavaliolla ja lisäravinteilla ylläpidetään nivelten liikkuvuutta ja pidetään huolta lihasten kunnosta.

Tassu Muut artikkelit teemasta Nivelet

Aiheeen tuotteita

Vetzyme Flexible Joint koiran nivelille 30 kpl

Vetzyme Flexible Joint koiran nivelille 30 kpl
4.10
â—‰ Heti varastosta
-50%

6 x Vetzyme Flexible Joint nivelille 30 kpl

6 x Vetzyme Flexible Joint nivelille 30 kpl
12.00
â—‰ Heti varastosta
-76%

Koiran ja kissan nivelvaivat

Etenkin vanhemmiten koirille ja kissoilla alkavat nivelet oireilla, etenkin suuremmilla roduilla. Ihan kuten ihmisilläkin. Onko oireihin parannuskeinoa?

Koira ei suostu kulkemaan rappusia

Useimmat koirat kulkevat portaita sujuvasti, varsinkin jos ovat pennusta pitäen niihin tottuneet. Joskus käy kuitenkin niin, että portaisiin on jäänyt syystä tai toisesta tutustumatta ja elämäntilanteeseen tuleekin muutos, asumismuoto vaihtuu tai taloon tulle hissiremontti.

Lue artikkeli aiheesta Koiran ja kissan nivelvaivat