Lemmikin kanssa pyöräretkelle
Keväällä ja kesällä pyöräretket houkuttavat, mutta tuntuuko tylsältä jättää lemmikki kotiin? Ota se mukaan! Kissat ja pikkukoirat kulkevat kätevästi ja turvallisesti
pyöräkorissa minkä mittaisen lenkin tahansa, isompi koira jaksaa juosta rinnallakin. Ainakin kissat on syytä laittaa korin lisäksi myös
valjaisiin, jotta ne eivät pääse missään olosuhteissa karkaamaan.
Paljon liikuntaa vaativien rotujen kanssa pyörällä juoksuttaminen on antoisaa. Pyöräilyharrastuksen voi aloittaa koiran koosta riippuen noin 10 kk – 1,5 v ikäisen pennun kanssa.
Koira pitää ensin totuttaa touhuun lyhyillä lenkeillä ja hiljaisella vauhdilla, jotta se ei väsy liikaa ja kyllästy. Aluksi voit taluttaa pyörää. Silloin reagoiminen yllättäviin tilanteisiin ja koiran ohjaaminen on helpompaa. Pienetkin koirat pitävät pyörälenkeistä kunhan niitä ei uuvuteta. Pikkukoiran kanssa voi olla syytä ottaa matkaan myös pyöräilykori, jos väsy tulee kesken matkan.
Tärkeintä pyörälenkillä on kaikkien osapuolten, myös vastaantulijoiden, turvallisuuden huomioon ottaminen. Koira saattaa tehdä yllättäviä liikkeitä: riuhtaista, pysähtyä tai vetää. Koira pitäisikin aina pitää pientareen puolella ja niin lyhyessä hihnassa, että se ei missään olosuhteissa pääse hyppäämään pyörän eteen. Pyöriin on saatavilla apuvälineitä, jotka pitävät koiran sopivalla etäisyydellä pyörästä ja omat kätesi jäävät vapaiksi tärkeimpään; ohjaamiseen. Täältä löydät
pyöräilyavut.
Ihmisen on oltava erittäin valpas ja tarkkailtava koiraa ja muita tiellä liikkujia tarkemmin kuin tavallisesti: pyörälenkeillä vauhti kasvaa ja tilanteet tulevat nopeammin kuin kävely- tai juoksulenkeillä. Turvallisuuden kannalta on oleellista sekin, että koirasi tottelee peruskäskyjä myös pyöräillessä. Tottelevaisuuttakin kannattaa siis harjoitella erikseen pyörän kanssa ja ilman pyörää.
Ethän unohda näkyvyyttänne iltahämärissä! Pyörän kissansilmä ei riitä, kunnon
heijastimet tai huomioliivit - mieluiten molemmille.
Jos harrastat pyörälenkkeilyä paljon, muista tarkistaa koiran anturoiden kunto säännöllisesti. Varsinkin asfaltilla juostessa ne voivat alkaa aristaa.
Tassuvaha auttaa, jos tassut aristavat.
Muista ottaa mukaan myös juomavettä! Matkajuomapullo on kätevä, pikkukoiralle riittää
2,5 dl juomapullo, isommalle koiralle on syytä varata vettä
puolisen litraa.
Koiran kanssa lenkille lähdettäessä kannattaa muistaa samat asiat, kuin ihmisten lenkille lähtiessä:
- ei lähdetä täydellä mahalla
- muistetaan nestetankkaus ja huilihetket
- käydään ”vessassa” ennen matkaan lähtöä
- ei lähdetä lenkille kuumalla ilmalla, vaan odotellaan vaikka viileämpään iltaan
- juostaan sen verran kuin jaksetaan (sopivalla vauhdilla) ja innokkuutta riittää; mukavaahan sen on tarkoitus olla!
Mukavia ja turvallisia pyöretkiä sinulle ja lemmikillesi!